Pakko tunnustaa, että aina ei voi edes metalliautisti olla vireessä. Viimeinen kuukausi on mennyt allekirjoittaneella sen verran rajussa henkisessä turbulenssissa, ettei uutta musiikkia ole pystynyt kuuntelemaan siitä kirjoittamisen vaativalla vakavuudella. Toinen ko toimintaa vaikeuttanut tekijä on ollut Giganin käsittämätön albumi, joka on syrjäyttänyt uutuudet allekirjoittaneen soittimessa yhä uudelleen ja uudelleen. Uutta musiikkia on kuitenkin tullut yhtenään, joten kirjoittelen nyt tähän muutaman pikku-arvioin julkaisuista joita olet tsekkaillut tässä kuluneiden 4:n viikon aikana. On mahdolllista että kirjoittelen näistä myöhemmin enemmän…

 

Akercocke – Renaissance In Extremis

Akercocke-RenaissanceCD

 

Brittiläinen pitkän linjan progressiivinen bläkkispumppu Ackercocke palaa 10 vuoden tauon jälkeen tositoimiin. Yhtyeen musiikki on riehakas sekoitus bläkkistä, dödistä sekä vanhan kansan progen tuuttausta. Albumilta löytyy tyylejä joka makuun, eikä meininki ole turhan ryppyotsaista. Albumi sisältää huimia oivalluksia, mutta niiden vastapainoksi löytyy myös jonkun verran astetta väkinäisempää konstailua. Ei kuitenkaan siinä mittakaavassa, etteikö albumia voisi suositella lämpimästi progen ystävälle. Erilaisia tyylejä löytyy niin runsas määrä, ettei tylsiä hetkiä ole luvassa. Albumin sävellykset pullistelevat pieniä kumarruksia progen eri aikakausiin, ja näitä bongaillessa pyörähtää lätty ympäri uudelleen ja uudelleen. Ehdottoman piristävä paluu, ja vahva voimannäyte genren pioneereilta.

4 / 5

 

Archspire – Relentless Mutation

a3627749183_10

Kanadan yyberprogeryhmä Archspire räjäyttää ilmoille kolmannen kokopitkänsä, joka saattaa olla yksi kaikkien aikoijen teknisimmistä dödislätyistä. Albumi kuulostaa päälisin puolin perinteiseltä tech deathilta, mutta sävellykset ovat pinnan alla todellisia runsaudensarvia. Yhtye käyttää runsaasti päällekkäisiä melodioita ja kryptisiä harmonioita luoden upottavan kontrapunktimaisen keitoksen, jossa kuulija voi tutkimusmatkailla kuuntelukerrasta toiseen. Haastetta tälle tutkimusmatkailulle luo yhtyeen silmitön nopeus, ja tässä paino sanalla silmitön. Jopa tekniikkadödiksen mittapuulla lyövät kanukit tiskiin sellaisia tempoja että oksat pois. Albumin ainoa huono puoli on sen vaatimaton kesto.

4,5 / 5

 

Belphegor – Totenritual

vyuEDP5Rjhg

Itävallan pitkän linjan bläkkis/dödispumppu Belphegor palaa hautuumaille ties kuinka monennellaan, ja tällä kertaa uutukainen kiinnosti allekirjoittanutta parin erinomaisen sinkun ansioista. Albumi on täynnä ammattitaitoista mäiskettä, ja sisältää muutamia todella kovia pläjäyksiä. Albumin ongelmaksi kuitenkin muodostuu erittäin epätasainen biisimateriaali, ja noin puolet albumista on melko tyhjänpäiväistä tavaraa. Tämä on sääli, koska albumin onnistumiset ovat todella kovaa luokkaa. Kuitenkin perus dödis lättynä albumi on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen.

3 / 5

 

Altarage – Endinghent

a1384929781_10

Espanjalaisen Altaragen viimevuotinen debyytti Nihil oli yksi vuoden kovimmista pläjäyksistä, joten odotukset olivat luonnollisesti korkealla uutuuden suhteen. yhtyeen fantastinen soundi on uutuudella pysynyt juuri yhtä raskaana ja likaisena, kuin mihin ihastuin debyytissä. Yhtyeen musiikki on hidasta, synkkää ja äärimmäisen raskasta. Albumin ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, ettei se sisällä oikein mitään, mitä ei Nihil olisi jo tarjoillut. Jos haluat pelottaa ärsyttävät sukulaiset pois kylästä, on tässä yksi kuluvan vuoden brutaaleimmista teoksista siihen käyttöön!

3,5 / 5

 

Primus – The Desaturating Seven

primus-the-desaturating-seven-album-artwork

Kun allekirjoittanut oli täysi-ikäisyyttä lähestyvä muusikon alku joskus ysärin hämärinä alkuvuosina, oli Primuksen hullutteluproge yksi niistä tekijöistä, joka ajoi nuoren autistin kitaran parista rumpujen ja basson maailmaan. Nyt, kun yhtye tekee paluun kulta-aikojensa kokoonpanossa on kyseessä juhlan paikka. Uutukainen lunastaa odotukset tuhannen Zapan voimalla palauttaen Primuksen soinnin alkupää klassikkoalbumien maailmaan. Musiikki on edelleen typerryttävän riehakasta, humoristista ja kaavoihin kangistumatonta, ja nyt siinä on uudelleen sitä vanhaa rytmiikan taikaa, joka muodostuu rumpali Tim Alexanderin ja Les Claypoolin huikeasta yhteispelistä. Ehdottomasti yksi vuoden piristävimmistä pläjäyksistä, joka on viihtynyt viimeisen kuukauden soittimessa lähes tasapäisesti uuden Giganin kanssa.

5 / 5

 

Kuten alussa mainittua, on allekirjoittaneella ollut suuria ongelmia keskittyä ensinnäkään uuden musiikin perusteelliseen kuunteluun, sekä vielä enemmän kirjoittamiseen. Helpotusta ei valitettavasti ole välittömässä näköpiirissä risaisesta elämäntilanteesta johtuen, joten voipi olla että blogi jää loppuvuodesta hiukan vähälle huomiolle. Mikäli kykenen, kirjoittelen uutuksista joko kunnon entryjä, taikka vaihtoehtoisesti tälläisiä mini arvioita, aika näyttää.

Advertisements