a2060661802_10

 

Mistä metalliautisti tietää, että albumissa on jotain erityistä? No, minäpä kerron. Kun olin kuunnellut tässä käsillä olevaa albumia jokusen kerran, oli tullut aika kirjoittaa hiukan ylös niitä tuntemuksia joita se herättää. Tyypilliseen tapaani aloin tapailla jotain pikkunokkelaa, vertauskuvaksi albumin sisällölle. Pohdin ensin jotain kuluvan vuoden kovien debyyttien määrään liittyvää, sitten erilaisia lähestymistapoja yhtyeen kotimaan kautta. Miten Saksa on tunnettu runollisesta tunnelmallisuudestaan, boheemista huolimattomuudestaan sekä haikeasta kauneudestaan. Tai kenties jotain mitä eräs aikamme suurista ajattelijoista, Seppo Räty, on maasta sanonut. Mikään ei kuitenkaan ottanut toimiakseen. Tuntui kuin allekirjoittaneen sanainen arkku olisi mennyt takalukkoon, ja kadonnut makuhuoneen sängyn alta. Yhtäkkiä, kuin salaman iskusta tajusin albumin saaneen rutinoituneen metalliautistin sanattomaksi. Oli siis uppouduttava syvemmälle. 

Blyh on black metal yhtye Saksasta, jonka debyyttialbumi on kyseessä. Siinäpä sitten olikin kaikki tieto mitä allekirjoittaneella yhtyeestä on. Tiettävästi albumilla soittaa jotain muusikoita, mutta nimistä ei ole mitään tietoa, eikä määräkään ole ihan täysin selvillä. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu, tämä tässä, on julkaistu omakustanteena ja siinä kaikki. Tavallaan tälläinen salamyhkäisyys vaikuttaa hyvältä idealta. Musiikki on kaikki mitä on, ja se saa luvan puhua puolestaan. Mitäs se sitten juttelee? Autisti to investigate! 

Albumi koostuu vain viidestä tsipaleesta, mutta 4 ensimmäistä vievät muhkeat 40+ minuuttia, viimeisen ollessa lyhyempi rykäisy. Soundipolitiikka on kiehtova, tavallaan melko trve, mutta ilmava ja erottelukykyinen. Instrumentit ovat hyvällä tavalla balanssissa, ja vokaalit ovat trve tyylille uskollisesti erittäin sisällä mixissä. Kappaleiden kaava on näennäisen perinteinen sahaavine sirkkelisointuineen ja blastbeatteineen. Tässä ei kuitenkaan millään muotoa ole kaikki, vaan Transparent to the Worldissa Bielzebuub on yksityiskohdissa. 

Yhtyeen lähestymistapa käy ilmi heti ensimmäisestä, bläkkis biisiksi suht esoteerisesti nimetystä,  kipaleesta The Strength of a Woman Can Be Boundless. Biisi esittelee yhtyeen mielettömän kauniin ja kaihoisan sävellystyylin, joka etenee hitaasti ja kärsivällisesti teemasta toiseen. Kappaleen rytmitys on hitaasti aaltoilevaa siirtyen tunnelmasta toiseen välillä rauhallisesti välillä yllättäen. Muutokset biisissä ovat todella kiinnostavia, ja välillä huomattavan odottamattomia. Harmoniat muuttuvat huomaamatta aueten hitaasti ja välillä muuttaen kokonaan suunta. Sama tapahtuu melodioiden kanssa. Välillä muutetaan suuntaa johonkin täysin odottamattomaan vaiheeseen. Rytmiikka on monin paikoin kekseliästä, ja tempokikkailuissa ei olla säästelty. En tiedä onko rumpali ihminen vai kone, mutta asialla ei ole merkitystä koska mikään ei töki taikka särähdä korvaan. 

Seuraava biisi, albumin nimiraita, jatkaa samassa hengissä. Mukaan on lisätty kaikkea jo avausraidassa esiteltyä, mutta ennenkaikkea eeppisyyttä on tuotu rutkasti enemmän. Kappaleen teemat ovat entistä laveampia, ja liikkuvat hitaasti ympäri biisiä. Myös rytmiikka muuttuu konstikkaammaksi, mutta mitään kikkailua ei ole ollenkaan lähdetty yrittämään. Kyse on nyansseista ja kekseliästä detaljeista. Loppua kohden kappaleen eeppisyys vain kasvaa kasvamistaan, kunnes saavutetaan niskakarvat nostattava äänimatto. Seuraava biisi, So Willingly Dead, jatkaa täsmälleen samasta, mihin edellinen kappale jätti. Tässä kohtaa vääjäämättä huomaa miten albumi on selkeä kokonaisuus, tarjoten kappaleissa erilaisia näkökulmia ja ikkunoita jo esiteltyihin teemoihin ja tunnelmiin. Nämä ovat mittavia, maailmaa syleileviä, hauraita ja kauniita mielenmaisemia, joista riittää kuulijalle löydettävää kuuntelusta toiseen. 

Kokonaisuutta palvellaan kuuliaisesti myös neljännessä raidassa The Shortening of the Way. Tunnelma on nyt aiempaa hitaampi ja haikeampi. Myös vokaaleihin ilmaantuu uusia puolia, kappaleen valtavan äänimaiseman äärellä. Kipaleen puolessa välissä ajaudutaan syntsafiilistely osuuteen, joka onkin ainoa albumilla. Soundi ei välttämättä ole se ihan onnistunein, mutta sävellyksellisesti ollaan tukevasti asian ytimessä. Kyseinen slovarikohta istuu albumiin kokonaistunnelmaan kuin nyrkki suuhun, ja luo eteerisen siirtymän kappaleen eri elementtien välille. Tunnelmointi liukenee äreämpään suuntaan, ja jälleen aletaan kasvattaa eeppistä kokonaistunnelmaa kohti ääretöntä. Mitä pidemmälle tässä edetään, sen mittavammaksi meininki muuttuu. Lopun melodiassa on jotain finaalin tuntua, ja hetken kuluttua selviääkin miksi. 

Kuten aiemmin mainittu, albumi kuulostaa selkeältä,  eheältä ja johdonmukaiselta kokonaisuudelta, mutta vain neljän biisin osalta. Jostain allekirjoittaneelle käsittämättömästä syystä albumin loppuun on lisätty yksi lyhyt coverbiisi. Coverit ovat äärimetallissa harvinaisia, ja vielä harvemmassa ovat coverit biiseistä, jotka eivät ole metallia nähneetkään. Tämä käsillä oleva veto ei tunnu millään lailla johdonmukaiselta taikka albumin kokonaisuuteen kuuluvalta, ja sen perustelut jäävät ainakin minulle täysin hämärän peittoon. Tietenkin on aina mahdollista skipata kyseinen ralli, mutta juttu jää kuitenkin harmittamaan ennenkaikkea siksi, kun albumi on muuten niin eheä ja vaikuttava kokonaisuus. 

Tuntemattomat saksalaiset ovat pukanneet hämmästyttävän debyytin, joka ilman lopun pientä säröä olisi lähes täydellinen. Nyt joudun hiukan laskemaan pisteitä tuon oudon päätöksen johdosta, mutta kyse on kuitenkin pohjimmiltaan sivuseikasta, koska kuten sanottu, moinen lipsahdus on helppo ohittaa. Muu albumi on kuitenkin kaunista, eeppistä ja mittavaa maalailua, joka takuulla täyttää nihkeimmänkin atmosfääribläkkiksen ystävän toiveet. 
Mein Gott, deine Atmosphäre ist kvlt! 4 / 5


Älä tapa indietuotantoa, vaan hanki Blyh:n tunnelmapala tuolta! 

Advertisements