What-Passes-for-Survival-820x820

 

Hävettää tunnustaa, mutta on muutama asia, joiden suhteen akuuttivaiheessa oleva metalliautisti käyttäytyy kuin ylivilkas 7-vuotias. Mitään ei malttaisi odottaa, ja pahimmillaan kyvyttömyys odotukseen vie tulevalta mielenkiinnon kohteelta parhaan terän pois. Kun esim odottaa joulua kuin kuuta nousevaa, niin tämä odotus saa tulevan asian paisumaan mielikuvituksessa suhteettomiin mittasuhteisiin, ja näin ollen lopputulos on vääjäämätön pettymys. Musiikissa tämä ajaa autistiraukan jahtaamaan loputtomasti uutta soundia, ja tämä jahti jättää usein pitkän ja kärsivällisen odotuksen takana olevat julkaisut unholaan, ja jäämään kaiken metskatun varjoon. Tänä keväänä näin on käynyt jo muutaman albumin kohdalla, mutta onneksi poikkeuksiakin on. Joskus jokin albumi kiinnostaa niin paljon, että sitä odottaessa ei mikään saa kyseisen albumin odotusta pois takaraivosta. Toisinaan unohduksen pelosta kirjoittelen julkaisupäiviä kalenteriin, jotten vaan missään nimessä ole myöhässä julkaisun suhteen.

Tässä käsillä oleva, New Yorkin teknisen dödiksen lähettilään Pyrrhonin kolmas kokopitkä kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Olen odottanut albumia kovin aktiivisesti siitä saakka kun tieto sen julkaisusta saavutti korvani keväällä. Muutamaa julkaistua sinkkuakin on tullut sahattua uudelleen ja uudelleen. Tunnelmat autistin pääkalloluolassa olivatkin 290 senttimetrin korkeudessa, kun tämä hartaasti odotettu pläjäys saapui kokonaisuudessaan autistin korviin. Kyseinen yhtye kuuluu yksiin äärimetalliskenen sekopäisimmistä progeräjähdyksistä, ja huimassa avantgardismissaan on juuri sitä tavaraa, joka on kuin hunajaa allekirjoittaneen korvaan ja tajuntaan. Mitenkä sitten lienee uutukaisen, What Passes For Survival tilanne? Onko homman nimi identtinen lapsuuden joulupettymyksen kanssa, ja odotus on paisuttanut toiveet siihen mittakaavaan, että pettymys on ainoa vaihtoehto? Luojan kiitos jännitys päätty, ja asian laita avautuu malttamattomuudessaan tärisevälle autisti raukalle.

Helpotus on välitön, kun heti ensimmäinen raita, The Happy Victim´s Creed iskee hampaat kurkkuun hillittömällä ja sekopäisellä proge-jazz-dödiksellään. Ensi iskuista on kuultavissa että yhtyeen riehakas ja näennäisen päättömän kuuloinen tajunnanvirta lähtee vyörymään vääjäämättömästi kohti fanaatikon progelohkon sweet spottia. Pyrrhonin musiikki on äärimmäisen monimutkaista, jopa siinä määrin, että epäilen sen ymmärtämisen vaativan melkoista harrastuneisuutta auetakseen kuulijalle koko mittakaavassaan. Yhtyeen polveilevasta tyylistä tulee mieleen kuin John Zorn olisi tehnyt albumin Portalin kanssa. Yhtyeen sävellyksen eivät noudata mitään kaavaa tai sääntöä, vaan ovat atonaalisuudessaan aivan omaa luokkaansa tässä genressä. Ainoa näistä kokeellisista progedödis ryhmistä, jonka musiikkia voi mielestäni verrata Pyrrhoniin, on yhtälailla hämmentävä Gigan, joka myös on julkaisemassa tänä syksynä yhtä allekirjoittaneen hartaista odotuksen kohteista.

Biisit ovat kokoelma räjähdysmäisiä purskahduksia, jotka kuulostava usein erittäin improvisoiduilta ja satunnaisilta. Kappaleet sisältävät niin hillittömän määrän outoja käänteitä, dissonoivia melodioita, yhtäaikaisia sooloja ja ailahtelevia tunnelmia että kappaleet eivät millään muotoa voi avautua kovinkaan ripeästi. Joissain tapauksissa eivät ehkä koskaan kokonaan, eivätkä todennäköisesti ollenkaan samalla tavalla eri kuulijoille. Kokeilevalle progelle taikka jazzille tyypillisesti Pyrrhonin sävellykset nakkaavat paskat kaikille perinteisille ajatuksille siitä, miten death metallin tulisi edetä, ja millaisia elementtejä sisältää. Soundimaailma kuitenkin on pidetty kohtuullisen perinteisenä, eikä se sisällä mitään sellaisia elementtejä, jotka veisivät pois sävellysten hämmentävältä polveilevuudelta. Se on myös ilmavuudessaan ja erottelevuudessaan erittäin toimiva, varsinkin kun ottaa huomioon yhtyeen ilmaisun hankaluuden. onnistunut miksi, ja soundien toimivuus mahdollistaa koko kaaoksen selkeän tarkastelun.

Albumi on johdonmukainen ainoastaan epäjohdonmukaisuudessaan, eikä yhtäkään hetkeä kykene ennakoimaan, vaan kappaleet ovat kokoelma yllättäviä käänteitä hämmentävien tuokioden perään. Soitto on mahtavalla tavalla huojuvaa, hetkittäin epävireistä, ja kohta taas tuokion verran perinteisempää ja johdonmukaisempaa. Albumilla ei juurikaan riffejä kuulla, taikka samaa juttua jankuteta, vaan yhtye ikäänkuin pyrkii jatkuvasti yhdessä tuumin hyppäämään tuntemattomaan tyhjyyteen, pitäen näin uteliaan kuulijan jatkuvasti varpaillaan. Albumin tunnelma on hämmentävyydessään erittäin mukaansatempaava. Musiikki on niin outoa, ettei sen kuuntelemista voi lopettaa, vaan janoaa jatkuvasti kuulla mikä ihmeellinen käänne seuraavan nurkan takana lymyää. Kappaleissa on jotain vastustamatonta vapautuneisuutta ja estottomuutta, joka syntyy siitä, että yhtyeellä ei ole mitään suuntaviivoja taikka sääntöjä mitä noudattaa, vaan homma etenee psykedeelisen tajunnanvirran vietävänä, ilman kiintopistettä taikka tarttumapintaa. Sekopäisimpiä tuokioita rytmittävät erikoiset ja yllättävät suvantovaiheet, joissa yhtye ikäänkuin yhtäkkiä kokoaa itsensä, ja yrittää käyttäytyä kunnolla. Pokka ei kuitenkaan kauaa pidä, ja kohta taas räjähdellään suuntaan jos toiseenkin, ilman minkäänlaista näkyvää päätä, häntää taikka suuntaa.

Pyrrhonin musiikki, ja etenkin tämä käsillä oleva albumi on niin omassa luokassaan teknisyytensä tyylissä, ja progressiivisuutensa määrässä ja luonteessa, että siitä on erittäin vaikea keksiä mitään sellaisia vertauksia taikka kielikuvia jotka oikeasti kertoisivat jotain siitä miltä musiikki todellisuudessa kuulostaa. Koska sävellyksissä ei ole oikeastaan ensimmäistäkään perinteistä hetkeä, on niistä täten myös lähes mahdotonta puhua perinteisiä musiikkitermejä käyttäen. Tästä syystä onkin järkevintä kehoittaa asiasta kiinnostunutta tarttumaan albumiin, ja hyppäämään löytöretkelle ehkä maailman villeimmän ja seikkailunhaluisimman metalliorkesterin raivokkaaseen, riehakkaaseen, yllättävään ja hämmentävään maailmaan. What Passes For Survival on kokemus ja mielentila enemmän kuin albumi. Se on säveltaidetta enemmän kuin pino kappaleita. Se on enemmän Mumbain liikenneruuhka kuin kuortaneen kylänraitti, ja ennenkaikkea se on enemmän free ja prog, kuin muut, ja mihin on totuttu.

 

Ennakkoluulot nurkkaan potkiva 5 / 5

 

The Happy Victim´s Creed putkahtaa Willowtipin julkaisemana 11.8. Prepare yourself!

Advertisements