kulten

 

Kesä ei ole helppoa aikaa metalliautistille. Olisi kaikenlaista muutakin tekemistä kuin jumittaa musiikin äärellä aamusta iltaan, kuten kunnon fanaatikon kuuluu. Lisäksi ongelmana on ollut se, että soittolistalla on useampi läpyskä joista haluaisin kirjoittaa jotain, mutta syystä tai toisesta en ole osannut päättää mitä niistä haluaisin erityisesti käydä läpi. Jotain on kuitenkin tehtävä, ennen kuin tilanne lipeää kokonaan hyppysistä, eikä allekirjoittanut olisi enää autisti eikä mikään. Seuraavassa vaiheessa kuuntelen Amaranthea, juon Lapin Kultaa ja vietän viikonloput Kerava kievarissa. Kammottavista tulevaisuudennäkymistä motivoituneena oli otettava näppäimistö pikku kätöseen, ja tartuttava härkää sarvista. Mutta millainen elukka päätyi autistin hyppysiin mainitun paniikin kourissa?

Unaussprechlichen Kulten on ainakin nimen osalta erittäin kvlt, mutta mikä tilanne on itse soundin osalta? Jos edellinen entryni oli eksoottisesta metallimaasta, ollaan tällä kertaa yhtä yllättävissä maisemissa, nimittäin Chilessä. Yhtye on toiminut lähestulkoon koko 2000-luvun, mutta syystä taikka toisesta pihalle on pukkailtu vain muutama kokopitkä, mutta melkoinen liuta ep:itä, splittejä, demoja sekä kokoelmia. Yhtyeen discografia onkin hiukan kummallista katsottavaa, kun kahden ensimmäisen kokopitkän perään on pukattu demo (?) sekä tämän perään kokoelma. Mutta oli tuotanto minkänäköinen hyvänsä, oli chileläisten Bielzebuubin kätyreiden edellinen ulostulo,  Baphomet Pan Shub-Niggurath siinä määrin tuima, mutta samalla erittäin leftfield turaus, että odotukset olivat allekirjoittaneella likipitäen huipussaan, hetkittäin jopa lukemassa 280 Θ! Mutta jos on kultti sanoinkuvaamaton, onko sitä miesten neljäs ulostulo, Keziah Lilith Medea?

Albumi alkaa vanhoilla kunnon syntikkafiilistelyillä, joista on tullut avauduttua sen verran tiheään, että allekirjoittaneen asenne moisia kohtaan lienee selvää jo hippasen hitaammallekin yksilölle. Cvltin vastaavat ovat soundien puolesta ehtaa wavestationia, mutta sävellyksellisesti ollaan osuttu nappiin. Yhtyeen introt luovat juuri sitä selittämätöntä painajaisten tunnelmaa ja uhkaa jossa kuulija tietää että kohta jotain pahaa tapahtuu, mutta ei kykene aavistamaan mitä. Tämä on erittäin miellyttävä yllätys, ja tekee lähestymistavasta onnistuneen ja perustellun toisin kuin valitettavan monen muun saman koulukunnan pumpun. Kun yhtye pääsee itse asiaan, tulee kuulijalle toinen iloinen yllätys. Soundi nimittäin, se on onnistunut, tasapainoinen ja täydellinen yhtyeen raskaaseen ja painostavaan tyyliin. Jopa äärimetalliyhtyeiden soundien ikuinen akilleen kantapää, rummut, kuulostavat luonnollisilta ja akustisilta, sekä siinä määrin ilmavilta, että jokainen isku ja nyanssi välittyy moitteetta. Kitarasoundi on paksu ja likainen, ja sopii vokaalien kanssa yhtyeen soundiin täydellisesti.

Yhtyeen kappaleet keinahtelevat bläkkiksen ja dödiksen rajamailla, sitoutumatta oikein kumpaankaan koulukuntaan. Voisi sanoa että tämä tasapainoilu on jyrkempää kuin muilla vastaavien sekoitusten parissa taiteilevien Saatanan kätyreiden kohdalla. Vain vokaalit pysyvät läpi albumin dödis osastolla, muu yhtye ei jumitu kumpaankaan koulukuntaan vaan vaikutteet sekoittuvat toisiinsa ja liikuskelevat ristiin rastiin mustalla alueella, tuolle helvetin vastineelle maanpääliselle harmaalle alueelle. Sävellykset ovat progressiivisia ja polveilevia sekoituksia mittavia riffejä ja liitoksistaan repeileviä harmonioita sekä rakenteita jotka vähän väliä hajoavat pirstaleiksi ympäri biisiä, vain kootakseen itsensä uudelleen uuteen olomuotoon. Melodiat kietoutuvat pikkuhiljaa harmonioiden ympärille kunnes harmoniat purkautuvat uusiksi melodioiksi vain saadakseen alleen uusia harmonioita joihin kiinnittyä. Kohta taas tartutaan jättiläismäiseen riffiin, ja puristetaan siitä kaikki mehut ja vielä vähän päälle. Rytmiosasto on näennäisen suoraviivainen, mutta vanhempiensa innovatiivisesti nimeämä rumpali, Butcher of Christ onnistuu tuomaan erittäin painokasta selkärankaa albumin painajaismaiseen atmosfääriin. Kikkailut ovat sävellyksellisiä, eivät tekniikkademonstraatioita.

Sävellysten eteneminen on kärsivällistä sekä perusteltua eikä uusiin osiin taikka ratkaisuihin kiirehditä. Yhtye esittelee sävellyksiään huolellisesti ja vakuuttavasti palvellen albumin kokonaisuutta sekä tunnelmaa. Ja se tunnelma, se on äärimmäisen uhkaava, päälle hyökyvä ja haudan takainen, ollen todellinen nappisuoritus. Yhtyeen soundi on juuri se johon epäilemättä lähes kaikki kuolometalliyhtyeet pyrkivät, mutta Chileläiset kuitenkin onnistuvat tässä hallitummin ja kokonaisvaltaisemmin. Yhtye ei myöskään tyrkytä soittotaitoa taikka pikkunäppäryyttä, eikä edes sujauttele sitä sinne tänne kappaleisiinsa, vaan kuulostaa siltä kuin koko yhtye palvelisi yhdessä tuumin albumin tunnelmaa. Tämä tapa saa yhtyeen soundin vakuuttavaksi ja kypsäksi, kevyttä tanniinisuutta unohtamatta!

Albumi on suhteellisen lyhyt 8 kipaleen ja 39 minuutin kestollaan, ja vaikka tässä on usein puolensa, jättää se tällä kertaa kuulijan kaipaamaan lisää. Tämä on ominaisuus joka saa albumin kutkuttavaksi, ja jättää halun palata sen maailmaan uudelleen ja uudelleen. Siinä missä yhtyeen aiemmat albumit ovat kestäneet erinomaisesti aikaa osunee Keziah Lilith Medea epäilemättä samaan maaliin. Albumin huippuhetket ovat todella niskakarvoja nostattavan mahtavia, ja kokonaisuus enemmän kuin osiensa summa. Lätty jää vääjäämättömästi kuulijan alitajuntaan pyörimään, kutkuttamaan ja kuumottamaan eikä sitä malta jättää rauhaan, juuri niin kuin kunnon suorituksen pitää…

Tue Chilen skeneä, ja osta Keziah Lilith Medea (Chapter X) tuolta!

4,5 / 5

 

 

 

 

 

Advertisements