a0467066227_10

Olen potenut syvää häpeää ja raastavaa itseinhoa jo helmikuun lopulta aina tähän päivään. Olen ruoskinut itseni illalla uneen, ja herännyt aamuisin hikisenä, silmät rähmässä, tyyny kyynelten kastelemana. Ahdistukseni alkulähde on tämä, Sunless yhtyeen debyyttialbumi Urraca. Heti albumin ilmestyttyä, vanhan blogin aikaan, halusin kirjoittaa siitä, mutta jostain syystä en saanut sitä aikaiseksi. Sitten kun aloitin uuden blogin, olen alusta saakka ollut kirjoittamassa siitä. Ainoa mitä olen saanut aikaan, on mainita että soittolistallani on jotain Minneapolisista. Näin sanoessani olen viitannut tähän fantastiseen proge-dödis pamaukseen. Tämä kaikki johti yllä kuvattuun kärsimyksen kierteeseen, ymmärtäessäni ettei sellainen ole autisti eikä mikään, joka ei tästä kirjoita ja näin levitä sanaa. Jos ei muuten niin ainakin bittiavaruuteen.

Sunless on melko tuore yhtye, jonka debyyttialbumi kuulostaa todella kypsältä ja valmiilta suhteutettuna yhtyeen lyhyeen olemassaoloon. Colin Marston on tehnyt fantastista jälkeä Urracan masterin kanssa, ja tämä on erinomaisen tärkeä seikka albumin tyylin välittymiselle. Ja tyyli, voi pojat, sitä on kahmalokaupalla tällä Gorgutsin, Ulceraten ja vastaavien avant-garde dödispumppujen jalanjäljissä vyöryvällä luonnonvoimalla. Sävellysten, soiton ja soundien osalta tämä on yksi tyylikkäimpiä kokonaisuuksia vähään aikaan.

Urraca oli albumi johon rakastuin välittömästi kun ensimmäinen raita lähti käyntiin. Yhtyeen soinnissa on jotain vastustamattoman mukaansatempaavaa, sekä soundien että soiton osalta. Yhtyeen musiikki tuo mieleen raskaan musiikin alkumetrit, ja myös varhaisen progen vaikutteita on runsaasti kehissä. Soundista tulee välillä mieleen se julkaisematta jäänyt, ja musiikin historian hämyyn hävinnyt Led Zeppelinin dödisalbumi. Yhtye ottaa paljon irti loistavasta soundistaan, ja se sopii yhtyeen biiseihin kuin nenä päähän. Iso osa Urracan maagisuudesta tuleekin nimenomaan siitä miten soundit alleviivaavat soiton ja biisien persoonallisuutta.

Sunless on erittäin prog- sekä myös jossain määrin avant, mutta ennenkaikkea äärimmäsen stoner. Albumin biisimateriaali on tasavahvaa näytöstä, ja pitää mielenkiintonsa korkealla koko 44 minuutin kestonsa ajan. Kappaleet ovat juuri sopivassa määrin teknisiä, eikä missään kohtaa tule olo että kikkailua olisi lykätty biisiin ihan vaan kikkailun vuoksi, vaan kaikki kuulostaa luontevalta sekä välttämättömältä. Biisit ovat myös hyvin kiinnostavia, siinä mielessä että kuulijalle selviää heti alkumetreiltä että niissä on paljon enemmän syvyyttä sekä sisältöä kuin mikä ensi istumalta korvaan kopsahtaa. Tämän johdosta Urraca viihtyykin soittimessa helposti pitkiäkin aikoja. Tämä myös kannattaa, sillä albumilla on todella paljon eri tasoja tarjottavanaan. Sekä soitannollisesti että sävellyksellisesti. Albumin ilmava soundi luo runsaasti tilaa soittajien huippuluokan tyylitajulle ja erittäin nyanssikkaalle soitolle. Tämä kaikki yhteenlaskettuna on Sunless tyrkännyt ilmoille jälleen uuden contenderin täyteen ahdettuun “vuoden 2017  kova debyytti” kategoriaan. Ja mikäs sen parempaa, kuin havaita loppuvuodessa että vuoden paras albumi listan jaetulla piikkipaikalla on 27 albumia.

Tue loistavaa ug-soundia, ja osta Urraca tuolta!

4,5/5

 

Pahoittelut Minneapolisiin tämä kirjoituksen viivästymisestä. Sanonta kuitenkin kuuluu jotta parempi myöhään kuin ei silloinkaan, joten ehkä itseruoskinnalle ei ole kuitenkaan aivan 100% välttämättömyyttä. Autisti kuitenkin yrittää ottaa itseään niskasta nyt kiinni, ja kirjoittaa seuraavaksi näistä ihan tuoreista jutuista, joita on tyypilliseen tapaan ruuhkaksi asti autistin soittolistalla.

 

 

Advertisements