a1450263012_10

 

Sitten taas hiukan uutta tuuttausta vaihtelun vuoksi ja mielen virkistykseksi koko perheelle, arkeen ja juhlaan. Cult of Erinyes saapuu Belgiasta ja tuo tullessaan bläkkistä, joka päätellen lukuisista v-kirjaimista biisien nimissä saattaisi soittaa autistin ällöämää trve bläkkistä. Yhtyeen 8-vuotiseen uraan mahtuu ennen Tiberivs:ta kaksi kokopitkää sekä kolme EP:tä. Ensimmäistä kertaa ei siis olla hautakiviä potkimassa, joten soundissa ja biiseisssä voisi odottaa jo tässä vaiheessa uraa olevan riittävästi  syvyyttä. Mikäli näin ei ole, kannattaisi alkaa miettimään uusia mahdollisuuksia esim suklaateollisuuden palveluksessa. No, pitänee ottaa selvää miten asian laita lienee. Onko albumista mihinkään, vai saadanko Belgialaiseen suklaatarjontaan uusi, tabascolla maustettu Trve Kvlt suklaa?

Tiberivs onnahtaa liikkeelle tyypillisellä ahdistusta ja painajaisia tavoittelevalla äänimatolla. Jälleen kerran tämä ratkaisu ei tuo mitään lisäarvoa itse albumiin, ja se on täysin turha. Onneksi Cult of Erinyes on älynnyt tehdä tunnelmointipökäleestään erillisen kipaleen, jotta se on helppo skipata. Kun itse asiaan päästään, ei kovin montaa fiilistelypaussia albumilta enää löydy. Albumi lähtee liikenteeseen biisillä, joka on hyvin trve henkistä, mutta välittömästi valveutunut satanisti havaitsee että sävellyksessä on jotain substanssia ja ilmaisua, joka ei kunnon norjameininkiin kuulu. Soundit ovat hivenen kahtiajakautuneet. Koska yhtye on kahden hengen juttu, ei rumpalia löydy. En tiedä miten rummut on tehty, mutta soundi on silkkaa rolandia. Ainoastaan blast beatit menevät kohtuullisen täydestä. Rummut eivät kuitenkaan pilaa mitään sinänsä, enemmän ehkä hetkittäin häiritsee miksaus, jossa rummut hiukkasen hukkuvat massiivisen kielisoittimien vyörytyksen alle. Saattaa olla että janttereita on hiukan hävettänyt rumpujen ilmiselvä konemaisuus, eikä niitä siksi ole haluttu tuoda kovinkaan pintaan. Nämä pikkuviat kuitenkin kompensoidaan loistavalla kitarasoundilla, jossa on sopivassa suhteessa erottelevuutta ja tunkkaisuutta.

Heti ensimmäisestä varsinaisesta biisistä lähtien on selvää että yhtye taitaa nyanssit ja pikkuruiset sävellykselliset kikat, joilla tuodaan syvyyttä sekä persoonallisuutta biiseihin. Alusta saakka nimenomaan tämä seikka oli se, joka sai allekirjoittaneen jatkamaan albumin parissa, ja palaamaan siihen uudelleen. Yhtye ei pukkaa koko osaamistaan ensimmäiseen raitaan, vaan biisimateriaali syvenee pikkuhiljaa albumin edetessä. Sama on tilanne progeilun ja muun teknisen näpertelyn kanssa. Albumin edetessä elementtejä tuodaan lisää ja näillä keinoin saadaan pläjäys pysymään kiinnostavana alusta loppuun. Biisimateriaali on tasaista, sekä kasvaa ja kehittyy tasaisesti koko keston ajan. Albumilta ei alkuturauksen jälkeen löydy kuin pari hivenen heikompaa esitysta, ja näiden heikkous rajoittuu siihen, että ne eivät ole yhtä vahvoja kuin muut kappaleet, eivätkä tuo mitään albumin alati kasvavaan tunnelmaan. Näissä kohdissa albumin imu ikäänkuin hetkellisesti tyssää. Näitä tietenkin voisi pitää niinä albumilta muuten puuttuvina tunnelmointipläjäyksinä. Kokonaisuutena yhtye kuitenkin onnistuu hyvin nimenomaan albumin tasaisessa kasvattamisessa. Loppua kohden aletaankin olla jo alkuun verrattuna melko progeissa tunnelmissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään tilulilu-proge, vaan enemmänkin erilaisia kikkoja ja tyylejä alkaa olla kasassa aika paljon. Albumin mittakaavan kasvattamisen onnistumisesta kertoo sekin, että jotkin parhaista ideoista on jätetty viimeiseksi. 11 minuuttinen For Centuries to Come vyöryttää yhtyeen koko osaamisella, ja tarjoaa albumin huikeimpia hetkiä sekä yllättäviä käänteitä. Kun kappaleessa esimerkiksi tulee breikkejä joissa elementteinä on pelkkä blast beat ja vokaalit, kuulostaa yhdistelmä kuin raivotautiselta drum´n bassilta. Kappaleeseen mahtuu myös hivenen kökkö eteerinen loppuosa, jossa sähkörumpusoundin karseimmat ominaisuudet ovat todella tarjottimella. Myöskään alun töräyksen tavoin, kovin hyvää ei ole materiaalikaan. Tämä ei kuitenkaan mielestäni riitä pilaamaan biisiä, jossa on todella hyviä ja eeppisiä tuokioita sekä yllättäviä käänteitä ja lähestymistapoja.

Mikäli omaat valikoivan kuulon, ja osaat suodattaa kokonaisuudesta paskat elementit pois, on albumi erittäin nautittava kokonaisuus. Huono se ei ole ilman tätä taitoakaan, alun voi skipata, ja viimeisestä biisistä jättää puolet kuuntelematta. Tällä metodilla tarkasteltuna albumilta ei hirveän montaa heikkoutta löydy. Albumi opettaa autistille myös sen, ettei runsas v-kirjaimen käyttö aina tarkoita paskaa, vaan tästä tyylivirheestä huolimatta kyseessä saattaa olla hyvä albvmi.

3,5/5

 

Advertisements