Vielä pukkaa 2016 meininkiä. Bläkkiksellä jatkuu, kun sieltä osastolta tuntui tulleen enemmän kulutusta kestäviä huippuplättyjä. Mikäli saan aikaiseksi, suunnittelin rustaavani vielä viidennen osan niistä bubling under plättänöistä, jotka eivät ihan mahtuneet vuoden kovimpien joukkoon, mutta ansaitsevat kuitenkin maininnan. Katsotaan nyt kuitenkin nämä tästä ensin:

a2624535188_10

Uškumgallu – Rotten Limbs in Dreams of Blood

Kirjoitin aiemmin sellaisesta hyvin old schoolista dödis orkesterista kuin Triumvir Foul. Tämän kirjoituksen yhteydessä meinitsin, että tuon pumpun puikoista löytyy samat miehet, jotka ovat Ash Borer, sekä tämä, Uškumgallu. Yllättäen nämä kolme orkesteria eivät juurikaan kuulosta toisiltaan, eivät edes tämä ja Ash Borer, vaikka näiden molempien valinta on atmosfääribläkkis. Rotten Limbs in Dreams of Blood on tämän kokoonpanon ensimmäinen albumi, ja erittäin kova sellainen. Albumi sisältää kuuden suht pitkän kipaleen verran erittäin tunnelmallista ja tummanpuhuvaa bläkkistä. Albumilla on aidon tuskan tunnelmaa sekä todellista painajaisten taustanauhaa. Soundipolitiikka on ilmavaa ja erittäin hyvin tasapainossa. Tälle tyylille ominaisesti kappaleet ovat pitkiä ja maalailevia tunnelman luojia, joissa avarat soinnut etenevät hitaasti, vyöryttäen ahdistavaa tunnelmaa vääjäämättömästi eteenpäin. Vokaalit heijastelevat todellista kärsimystä, joka sekoittuu haudantakaiseen atmosfääriin. Juuri niinkuin tässä genressä kuuluukin.

4/5

a4087147917_10

Zhrine – Unortheta

Islannin lahja tunnelmointibläkkikselle, Zhrine, lähestyi meitä debyytillään ja välittömästi mylläsi autistin bläkkispasmat vuodelle 2016. Unortheta on kuin Islanti, eteerinen ja mystinen, mutta pinnan alla lymyää vulkaaninen ydin, syösten helvetin tulta. Bielzepub Satansson se siellä karjahtelee, saaden Islannin jäätiköt vapisemaan ja maan syöksemään kiehuvaa vettä. Unortheta on mystinen, eteerinen ja uhkaava, hitaasti etenevä jäätikkötonttupainajainen. Albumi on täynnä kaunista ja haikeaa tunnelmointia saumattomasti sekoitettuna äärimmäiseen brutaaliuteen. Soundi on korvaa hyväilevällä tavalla ilmava, ollen samalla melkoisen old school, eli trve. Biisit ovat eeppisiä ja polveilevia trippejä, halki erikoisen Islantilaisen tunnelman, joka välittyy albumilta jollain ihmeellisellä tavalla ja jota kuulija ei osaa nimetä. Monia riffejä ja melodioita toistetaan todella hartaasti, mutta kuulijaa ei haittaa koska nämä ovat niin erinomaisia ja mukaansatempaavia että niitä kelpaa kuunnella oikein olan takaa. Joka kerta kun laitan Unorthetan soimaan, mietin miksen kuuntele sitä useammin. Loistava albumi.

4,5/5

fb55e5ae

 

Oranssi Pazuzu – Värähtelijä

Noniin, nyt päästään sitten tähän, vuoden bläkkisalbumiin, väittäisin. Tämän yhtyeen tekee autistin silmissä tärkeäksi ei pelkästään musiikki, mutta myös se että yhtye on Suomesta. Sen verran on autistissakin isänmaallisuutta, että mielellään kuuntelisi siellä tuotettua musiikkia. Onneksi on Dead Congregation, George Kollias ja Oranssi Pazuzu. Kuulee usein väitettävän että Suomi on kovan luokan metallimaa, mutta valitettavasti autisti ei tunnusta tätä muuten kuin tämän yhtyeen osalta. Tosin, kyseinen yhtye on niin kova, että se kyllä vastaa usean maan koko metallituotantoa. Oranssi Pazuzu soittaa erittäin psykedeelistä tunnelmointibläkkistä, joka kuulostaa siltä kuin 22Pistepirkko ja Kingston Wall olisivat tehneet yhdessä bläkkisalbumin. Yhtye on Värähtelijällä ehkä psykedeelisimmillään ja jotkin albumin kappaleista nousevat sellaisiin svääreihin psykedeelisyydessään, että autistilla meinaa mennä kasetti jumiin. Biisit tyypillisesti rakentuvat erittäin hitaasti tajuttoman upeasta osasta vielä tajuttomampaan. Monet hetket albumilla ovat sellaisia että toivoisi niiden toistuvan uudelleen ja uudelleen, näin ollen pakottaen palaamaan albumin maailmaan kerta toisensa jälkeen. Yhtyeen musiikki on todella persoonallista ja poikkeuksellista, eikä kuulosta yhtään miltään muulta kuin itseltään. Vaikea sanoa mistä yhtye vaikutteensa ottaa, mutta väliäkö hällä, kun lopputulos on tälläinen. Oranssi Pazuzu ei ole ainutlaatuinen vain Suomen mittakaavassa. Koko maailmassa on vain yksi Oranssi Pazuzu, ja värähtelijässä, neljännessä täyspitkässään, yhtye julkaisee jälleen tuotantonsa kovimman pläjäyksen.

5/5

Tässä näitä kovimpia nyt oli yllinkyllin. Yhden kirjoituksen aion tosiaan vielä tehdä viime vuoden julkaisuista. Hyviä albumeja, jotka eivät ihan kuitenkaan yltäneet kärkikahinoihin oli viime vuonna runsaasti ja yritän poimia niistä kiinnostavimmat. Tosin tuota ennen pitää kirjoittaa yhdestä uudesta albumista, jonka kuulin ensi kerran tänään. Siitä lisää myöhemmin.

Advertisements