a1637798809_10

Niinhän se taas tuli tauko tähänkin 2016 settiin. Juuri kun mietiskelin mistä albumeista 2. osaa väkertäisin, törmäsin tähän n. 3 viikkoa sitten julkaistuun läpyskään. Kun luin albumista, tuntui että Bielzebupin sormi ohjasi tämän albumin pariin tässä kohtaa mietiskelyä. Nimittäin olin ajatellut jakaa tuon 2016 kirjoituksen osiin niin, että kirjoittaisin dödiksestä ja bläkkiksestä erilliset postit. Tämän johdosta kuuntelin viimepäivinä aika ajoin eri albumeita viime vuodelta, joiden muistin olevan kovia. Kun havatsin että Triumvir Foulin muodostaa samat jampat, jotka ovat mukana kahdella vuoden 2016 huippu bläkkisjulkaisulla oli kiinnostus taattu.

Oregonista tulee kaksi viime vuosien kovimpiin kuuluvistä bläkkisryhmistä, Ash Borer sekä Uškumgallu. Kaksi samaa nimeä vaikuttaa molemmissa yhtyeissä ja kun nämä kaksi nimeä ovat mukana myös tässä, olisi luontevaa odottaa tunnelmabläkkistä, kuten allekirjoittaneelle myös tapahtui. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Triumvir Foul rutistaa äärimmäisen brutaalia dödistä. Yhtyeen ensimmäisen, Triumvir Foul, albumin soundista ei tällä kakkoslätyllä ole tietoakaan. Albumi on sekä soundillisesti että sävellyksellisesti huikea tribuutti alkuaikojen äärimetalliskenelle. Meikäläisen makuun tässä yrityksessä on aina katastrofin ainekset, koska en kuulu tuon kasarisoundin suurimpiin ystäviin. Spiritual Bloodshed kuitenkin ällistää autistia päästä, niin hämmentävän kova ja brutaali on albumin äänimaisema. Ihan aluksi saattaa olla haastavaa kuulla kaikkea mitä musiikissa tapahtuu ja päästä siihen sisään, mutta sitä mukaa kun kuulijan korva harjaantuu, muuttuu Spiritual Bloodshed paremmaksi ja paremmaksi.

Albumin käynnistää ambientmatto  joka tarjoilee todella ahdistavaa äänimaisemaa, eikä päästä kuulijaa vähällä vaan pakottaa istahtamaan vanhan Vihtahousun hammaslääkärin penkkiin experimentaalista operaatiota varten. Kieroutunut äänimaisema kiertyy ja kaartuu vihloen aivoja, kunnes esitellään albumin huikea soundi. Heti ensimmäisistä tahdeista kuulija tietää tasan tarkkaan mitä tuleman pitää. Kitarasoundi on fantastinen tribuutti kaikkein räkäisimmälle kasarijyrälle, ja riffit möyrivät tuhannen Morbid Angelin voimalla. Kun lennosta syöksytään kakkosraitaan, on samaa luvassa, mutta muuta ei todellakaan tarvita, eikä edes halua. Vaikka tavara on todella tykkiä, tulee riffeistä, ja vähäisistä melodioista yllättävän paljon mieleen sekä Ash Borer että Uškumgallu. Jokin tuttu atmosfääri taikka kokonaistunnelta on läsnä, vaikkei sitä pystykään sormella osoittamaan. Muuten albumin musiikki ei noita albumeja juurikaan muistuta, vaan niiden seesteisen meditatiivisuuden sijaan tarjolla on hämmentävää kaaosta ja kakofoniaa. Riffit ovat aivan superjyrääviä ja niiden massiivisuutta korostaa soundin eeppisyys. Rumpu- ja basso-osasto allekirjoittavat samaa old-schoolin ilosanomaa ja vaikka en yleensä ole näiden tukossa olevien alakertojen ystävä, tässä tuo lähestymistapa todenteolla toimii. Vokaalit ovat todella helvetillistä möyrintää ja heijastelevat juuri oikeassa tasapainossa tuskaa ja ahdistusta. Ne on myös miksattu todella upeasti mukaan kokonaissoundiin. Tapa millä tuotanto boostaa albumin tunnelmaa on todella merkittävä ja tuo allekirjoittaneelle mieleen lähimenneisyydestä ainakin kaksi todella kovan tason dödisplättyä, vuoden 2016 Blood Incantationin Starspawn, sekä Dead Congregationin vuoden 2014 Promulgation of the Fall. Vaikea keksiä kovampaa suositusta albumille kuin se. Ilmeisen haastavaa on tehdä soundia, joka kuulostaa näin hämmentävän vanhanaikaiselta, mutta joka tarvittaessa tarjoaa myös mahdollisuuden selvästi erotella elementtejä ja nyansseja toisistaan. Muinaisalbumeilla tätä ei yleensä osattu, vaan tähän vaadittavat taidot ja teknologia ovat kehittyneet ja levittäytyneet ympäriinsä matkan varrella.

Albumi jyrää vääjäämättömällä voimallaan eteenpäin polttaen kaiken tieltään ja jättäen uhrinsa makaamaan hämmentyneeseen shokkiin. Kaiken lisäksi albumin biisimateriaali ei tarjoa minkäänlaista hengähdystaukoa, vaan vyöryttää koko leveydeltä alusta loppuun. Biisit ovat brutaaleja, eivätkä liian konstikkaita tai polveilevia siihen tunnelmaan jota albumi välittää. Tämä tumma ja erittäin painostava sekä vainoharhainen tunnelma vie mukanaan erittäin nopeasti ja saa ihastumaan Spiritual Bloodshediin jatkuvasti enemmän ja enemmän. Albumi saa autistin pohtimaan miksei tällä soundilla väsätä enempää albumeita kun se kerran saadaan kuulostamaan näin hyvältä. Soundipolitiikka nimittäin tuo aivan uuden ulottuvuuden biisimateriaaliin ja ennenkaikkea riffien toimivuuteen ja sinkauttaa albumin ihan eri kiertoradalle verrattuna sliipatuilla soundeilla operoiviin old-school pumppuihin.

Muista tukea huippushittiä ja osta Spiritual Bloodshed tuolta!

Tätä lisää! 4/5

Advertisements