180e096615622860e007af4d68cd9c6c

 

Hollantilaisen pimeyden ytimestä, Tilburgin kaupungista tärähtää toinen 12.5. julkaistuista ällistyttävistä debyyttialbumeista. Jos odotin John Frumin debyyttiä kieli pitkällä, niin tätä odotin vielä hartaammin. Syy tähän oli saman kaltainen kuin John Frumin kohdalla. Lähtötiedot albumin taustajoukoista lupasivat jotain suurta. Se, miksi juuri Tilburg on hollantilaisen pimeyden ydin johtuu kaupungista löytyvästä metalliskenestä. Kaupungista tulee mm. tajuntaa laajentavan eeppinen avantgarde black metal ryhmä Dodecahedron, jonka pari kuukautta sitten julkaistu fantastinen kakkosalbumi Kvintessens pääsee tuomiolle myöhemmin. Dodecahedronin rumpali Jasper Barendregt soittaa myös Ulcestissa, samoin kuin yhtyeen kirasti Jorin Bonis. Myös basisti Dennis Aarts on saapunut yhtyeeseen Tilburgilaisen metallivaihto-ohjelman kautta progemetalliyhtye Texturesista. Kylästä siis osaamista löytyy. Lisäksi Seasons of Mist julmasti julkaisi albumilta 2 sinkkua jo todella kauan sitten, joten albumia piti odottaa erityisen kärsivällisesti. Vasta tieto John Frumin albumista sai huomion pois Ulsectin odotuksesta. Harmitus olikin suuri, kun tajusin että nämä julkaistaan samana päivänä, ja näin ollen toiseen perehtyminen jäisi auttamatta myöhäisemmäksi.

Ulsect iskee samaan saumaan sellaisten avantgardemetallisuuruksien kanssa, kuin Ulcerate, Gorguts, Imperial Triumphant sekä jo aiemmin mainittu Dodecahedron. Tämä sopii allekirjoittaneelle paremmin kuin hyvin, koska meikäläisen mielestä death metal on nykymusiikin kuninkuusluokka, ja tämä tyylisuunta (onko oikea termi sitten post-metal?) on sitten taas death metallin kuninkuusluokka. Tämän tyylinen musiikki on hidasta ja haastavaa säveltää ja tehdä ja epäonnistumisen mahdollisuudet lymyävät erittäin monella osa-alueella. Kun tässä hommassa epäonnistuu, saattaa lopputulos olla erittäin järkyttävää paskaa. Valitettavasti tästäkin löytyy lähivuosilta jokunen esimerkki. Tyylin luonteeseen kuuluvaan äänivallimaisuuden takia myös äänitys ja soundipolitiikka näyttelee näissä albumeissa suurta roolia. Onneksi Tilburgista löytyy myös tätä osaamista jaettavaksi muillekin kuin vain Dodecahedronille. Ulsect kuulostaa nimittäin todella hyvältä. Soundi on ilmava ja erottelukykyinen ja mahdollistaa eri elementtien kirkkaan ja selkeän hahmottamisen. Myös yhtyeen loistavat kitara- ja bassosoundit pääsevät todella framille loistavan äänityksen ja mixin johdosta. Summasummarum, puitteet todellakin ovat kunnossa. Miten sitten itse ilmaisu?

Ulsect ei aikaile yhtään, vaan heti avausraita Fall to depravity esittelee yhtyeen musiikin suuntaviivat erittäin kattavasti. Yhtye on todella tukevasti tämän tyylisuunnan pimeässä ytimessä, samalla kun sävellykset onnistuvat tuomaan esille yhtyeen oman persoonallisen soundin ja lähestymistavan. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, koska kyseinen tyylisuunta on luonteeltaan sellaista, että liian helposti tulee verrattua näitä yhtyeitä toisiinsa. Asiaan varmasti vaikuttaa myös genren vaatimaton koko.

Ulsect osaa rakentaa biisejään hitaasti ja hartaasti. Kiire ei ole mihinkään ja hyvistä ideoista otetaan kaikki mehut irti ennen eteenpäin siirtymistä. Myös yhtyeen sävellystyyli osaltaan tukee tätä ilmiötä. Yhtye ikäänkuin esittelee yhden idean ja kun sitä on kunnolla käännetty ja väännetty, lisätään siihen jotain ja taas jotain kunnes lopputulos on vienyt kappaleen johonkin täysin uuteen suuntaan ja lopulta nostanut lentoon, kohti bielzebuubin painajaisten mustuutta. Kappaleet rakentuvat tyypillisesti niin, että rytmiryhmä, basso ja rummut rutistavat biisin perustukseksi järeän rytmi-iloittelun. Soundit ja perkussiivinen tapa soittaa yhditettynä innovatiivisiin rytmiikoihin tuovat mieleen Meshuggahin ainoan ainutlaatuisen albumin. Suurimpana erona kuitenkin on se, että Hollantilaiset tekevät tämän huomattavasti paremmin, innovatiivisemmin ja monipuolisemmin. Tämän rytmimaton päälle kitarat loihtivat unenomaisia hitaasti avautuvia sointuja ja harmonioita.

Parhaimmillaan tämä johtaa kontrapunkti-tyyppiseen etenemiseen, jossa vain kärsivällinen kuulija saa biisien rakenteesta kaiken irti, koska osa melodioista ja soinnuista ei etene samassa tahdissa toisten kanssa, ja monet esitellyistä harmonioista saavat perustelunsa ja osassa tapauksista ikäänkuin täyttymyksensä, vasta hitaan ja dissonanttisen rakentelun päätteeksi.

Kaiken tämän päällä vokalisti Dennis Maas tuo tulkintaansa todellista tuskaa, ahdistusta ja kärsimystä. Kysessä lienee Hollantilaisessa pikkukaupungissa asumisen mukanaan tuoman weltschmerzin manifesti.  Yhdistelmä tuo mieleen parhaiten ehkä Ulceraten tyylin. Ulsect ei kuitenkaan ole yhtä monimutkaista, vaan enemmän meditatiivista ja maalailevaa verrattuna Uuden Seelannin turbojazzneroihin.

Biisimateriaali on kautta albumin erinomaista, mutta biisimateriaaliin oikeastaan liittyy myös albumin ainoa heikkous. Osa biiseistä albumin keskivaiheilla ei oikein osaa tuoda uutta kulmaa yhtyeen ilmaisuun, vaan alun kolmen kovan kipaleen jälkeen tulee hienoinen sävellyksellinen taantuma. Kappaleet eivät ikäänkuin lunasta lupaustaan tulevasta eeppisyydestä, vaan idea jollain tavalla loppuu kesken. Loppua kohden juonesta saadaan kuitenkin taas kiinni, ja kaksi viimeistä kappaletta ovatkin yllättäen oikeastaan albumin parasta antia. Vaikka ilmiö onkin albumin heikkous, ei se kuitenkaan tee siitä mitenkään huonoa. Ainoastaan jättää sen hiuskarvan päähän täydellisyydestä.

Ulsect on fantastinen albumi ja mitä debyyttialbumeihin tulee, todellinen monsteri. Ilman John Frumin täydellistä teosta, olisi tässä myös mahdollinen vuoden albumi ehdokas. Kun samana päivänä julkaistaan kaksi näin mittavaa debyyttiä, jään mielenkiinnolla odottamaan onko parin vuoden sisällä tiedossa päivämäärä, jolla julkaistaan kaksi vielä eeppisempää kakkosalbumia…

4,5/5

 

Advertisements